Inhimillisiä tositarinoita Suomesta

”Pienessä ryhmässä lapsen ehtii kohtaamaan henkilökohtaisesti”

07.03.2017

Anita Paatelma on ollut opettaja yli 30 vuotta. Hän on nähnyt työssään, miten koulu on muuttunut yhteiskunnan mukana. Yksi asia kuitenkin pysyy samana vuosikymmenestä toiseen:

 ”On valtavan tärkeää, että lapsi saa henkilökohtaisen kosketuksen opettajaan. Lapsi kaipaa sitä, ihan kuin aikuinenkin. Jos opettaja on antanut lapselle henkilökohtaista palautetta, sen muistaa pitkään, joskus vielä aikuisenakin. Tämän takia koulussa tarvitaan tarpeeksi henkilökuntaa. Liian isoissa ryhmissä henkilökohtaiselle kohtaamiselle ei ole aikaa.”

”Suuret ryhmät ovat oikea ongelma. Se on valtava haaste opettajalle: hirveästi oppilaita, ahtaat tilat, juuri tämä kohtaaminen jää vähälle. Jos ryhmä on liian suuri, ei ole tilaa liikkua ja olla joustava, kokeilla uusia opetusjärjestelyitä, tai integroida ryhmiin erilaisia oppilaita.”

Paatelma aloitti uransa luokanopettajana, ja toimii nyt laaja-alaisena erityisopettajana Espoon Kirstin koulussa. Siellä on reilut 300 oppilasta. 

On tavallista, että luokassa on useita eri tuen tasoilla olevia oppilaita. Oppilaita ei jaeta erityisoppilaisiin ja ”tavallisiin”, vaan he liikkuvat eri ryhmissä osaamisen ja kehittymisen mukaan. Opettajien pitää tuntea oppilaansa hyvin ja seurata jokaisen henkilökohtaista tilannetta.  Se ei onnistu, jos ryhmät ovat liian isoja.

”Viesti on, että jokaiselle jokin asia on hankala, mutta tässä ollaan yhdessä, ei hätää.”

”Usein lapsen kohtaamisissa on kyse aika pienistäkin asioista. Kun meille tulee kouluun uusi lapsi – millä tahansa taustalla – otan hänet luokseni, kerron itsestäni jotain, jaan omia koulumuistoja ja kerron, mitä harrastan. Pyydän lasta kertomaan itsestään mitä hän haluaa, jutellaan vaikka entisestä koulusta. Ei kuulustelua, vaan henkilökohtainen kontakti.”

”Jos lapsella on oppimisessa jotain ongelmia, puhutaan siitä, että ongelmia voidaan miettiä yhdessä. Saatan kertoa, että itsekin olin kouluikäisenä matematiikan kanssa isoissa ongelmissa. Viesti on, että jokaiselle jokin asia on hankala, mutta tässä ollaan yhdessä, ei hätää. Jos oppilaalle suo tällaisen hetken, se voi kantaa tosi pitkälle. Jää tunne, että on tullut jo hyvin alussa nähdyksi, on tärkeä ja tervetullut henkilö meidän koulussa.”

Paatelma kerto käyneensä hiljattain Lintuvaarassa muistelemassa omaa kansakouluaikaansa. 

”Ensimmäinen opettajani Eila Meriläinen on jäänyt mieleeni, sillä hän kirjoitti muistokirjaani kauniin värssyn ja liimasi siihen kiiltokuvan. Siihen aikaan oli vähemmän tällaista henkilökohtaista kohtaamista opettajien kanssa ja tämä on painunut mieleen.”

”Joskus oppilaiden kotiongelmat tulevat liian lähelle sydäntä ja opettajat uupuvat.”

Espoolaisessa Kirstin koulussa maahanmuuttajataustaisen oppilaiden määrä on suhteellisen iso.  Joissakin luokissa noin puolella lapsista on monikulttuurinen kotitausta. Sama tilanne on tulevaisuudessa yhä useammassa suomalaisessa koulussa.
”Oppilaiden monipuolistuva taustakin liittyy resurssikysymyksiin. Meidän koulussa opetus- ja kulttuuriministeriöltä anottu tasa-arvoraha on tosi tärkeä. Sen saamiseen vaikuttavat muun muassa alueen työttömyys ja vieraskielisten oppilaiden määrä. Näiden rahojen turvin varmistetaan, että jokainen lapsi tulee nähdyksi omine tarpeineen.”

Paatelma on 58-vuotias. Hän sanoo, että oppilaita enemmän ovat muuttuneet kouluun kohdistuvat paineet. Opetuksen päälle on tullut valtavasti paperityötä ja neuvotteluita perheiden, opettajien ja viranomaisten kanssa. 

”Uudessa on paljon hyvää oppilaiden kannalta mutta samaan aikaan se on raskasta ja aikaavievää. On esivalmistelu, neuvotteluvaihe, asiakirjojen loppuun saattaminen. Tehdään pedagogisia arvioita, oppimissuunnitelmia, pedagogisia selvityksiä, henkilökohtaisen oppimisen järjestämistä koskevia suunnitelmia. Kaikki tämä vaatii tuntien työn.”

Paatelma sanoo, että kouluissa on ”hengästynyt ilmapiiri”.

 ”Koulu on uudistumassa, ja vähän jokainen taho pyrkii tuomaan oman agendansa kouluun: digiloikka, ilmiöpohjainen oppiminen, oppilashuoltolain muutos, paljon isoja asioita yhtä aikaa. Uskon, että muutosten taustalla on hyviä ajatuksia, mutta kouluissa ollaan aika paineessa niiden kanssa. Monia hyviä asioita tehdään jo – ja nyt niitä tuodaan opetukseen uusilla nimillä, kuten eheyttävä opetus.”

”Isot uudistukset tulevat kouluun ulkoapäin. Vaikkapa säännökset, joiden mukaan oppilaista ei saisi puhua nimillä, vaan pitää käsitellä yhteisöä kokonaisuutena… no, tuntuu, että joissakin ohjeistuksissa on täysin vieraannuttu elämästä.”

Anita Paatelma on kuten monet hänen kuvailemansa opettajat: valtavan sitoutunut työhönsä ja oppilaisiin. Hän puhuu lapsista pehmeällä ja välittävällä äänellä. Jotta opettaja jaksaa, hänen pitää vahtia itse jaksamistaan ja rajata työnsä opettajan työhön. Oppilaiden kaikkia murheita ei voi ottaa kannettavakseen.

”Opettajuuteen on sisäänrakennettu stressi, sillä tämä on ihmissuhdetyö, jossa on hirveän paljon vuorovaikutustilanteita. Joskus oppilaiden kotiongelmat kuitenkin tulevat liian lähelle sydäntä ja opettajat uupuvat. Tämä on jatkuvaa sisäistä kasvua, että osaa vahtia omaa jaksamista. Itsellenikin on ollut ongelma, miten työtä rajaa.”

”Minusta koulujen pitäisi antaa välillä hengähtää uudistumisesta ja kehittää omaa toimintaa ja perustyötä. Toivon, että tulisi vähän tasaisempia aikoja. Nyt eläkkeelle jäädään sata lasissa ja nuoret opettajat saattavat sanoa, että työ on aika erilaista kuin mitä he kuvittelivat. Ajoittaisesta stressistä ja muutospaineesta huolimatta viihdyn hyvin koulussa. Meidän koulussa opettaminen on ilo. Saamme opettajien kanssa vertaistukea toisiltamme, kahvikupin ääressä keskustellaan. Se on sama, mitä lapsetkin kaipaavat: henkilökohtainen kontakti toiseen ihmiseen, niin että saa purkaa, mitä on sydämellä.”

 

Katso SDP:n ratkaisut työn ja perheen yhdistämiseen ›
 

Katso SDP:n ratkaisut varhaiskasvatukseen ›