Inhimillisiä tositarinoita Suomesta

”Päiväkodeissa pitäisi pyrkiä parannuksiin eikä heikennyksiin”

16.03.2017


”Me laitettiin päiväkotipaikka hakuun neljä kuukautta ennen lapsen hoitoon menemistä. Tiesin, että päiväkotipaikan saaminen läheltä ei ole itsestäänselvyys Helsingissä. Täällä saattaa joutua kuljettamaan lasta Lauttasaaresta Käpylään hoitoon. Kävi hyvä tuuri, saatiin päiväkotipaikka läheltä kotia. Lapsi oli vuoden ja kolme kuukautta aloittaessaan päiväkodissa. Osasi kävellä, sanoi joitakin sanoja. 



Sitähän ei koskaan kerrottu missään, mitä tarkoittaa, kun lapsi viedään päiväkotiin. Ensin otetaan ulkovaatteet pois, pannaan tossut jalkaan – hankitaan ne, jos ei ole – hanskat tähän lokeroon näin, märät ulkovaatteet tuonne roikkumaan, kaikkien kädet käydään pesemässä, sitten saatetaan lapsi leikkihuoneeseen.

Vähitellen oppii, että vaikka lapsi jäisi itkemään, vanhemman pitää lähteä pois.


”Ne on välillä kamalia tilanteita, kun avaa leikkihuoneen oven aamulla ja huoneessa kaikki lapset itkevät.”


Ne on välillä kamalia tilanteita, kun avaa leikkihuoneen oven aamulla ja huoneessa kaikki lapset itkevät. Siellä on vain yksi aikuinen, koska toinen hoitaa vaipparuljanssia. Lapsia on aamulla kahdeksan, ja minun pitäisi jättää joukon jatkoksi oma lapsi, joka on ollut siihen asti hyvällä tuulella, mutta itkee, koska kaikki muutkin itkevät.

Siinä on koko lapsijoukon koti-ikävä silmillä. Mitä jos aikuinen menisi työpaikalla tuollaiseen tilanteeseen, jossa kaikki itkisivät?



Tällainen tilanne tuntuu pahalta useasta suunnasta. Tietenkin lapsen kannalta: hän joutuu jäämään siihen itkevään laumaan. Toisaalta ammattilaisten kannalta: ei se lastentarhanopettaja tai hoitaja ole voinut valita, mikä heidän henkilöstömääränsä juuri nyt on, siinä voi olla vaikka kaksi puolipäiväisessä hoidossa olevaa lasta, mutta kaksi peppua siinä on silti pestävänä, vaikka laskennallisesti lapsia on vain yksi. Kolmanneksi tilanne tuntuu pahalta omalta kannalta: pitäisikö meidän valita jotenkin toisin perheenä – tehdä jokin muu hoitoratkaisu?

”Helsingissä systeemi on ihan tukossa, lapsia pitää kuljettaa ympäriinsä, kun paikat ovat niin tiukassa.”


Vierastan itse periaatteellisista syistä yksityisiä päiväkoteja. Yksi vaihtoehto voisi olla perhepäivähoito, paitsi että perhepäivähoitajia ei ole. No sitten voisi olla hoitorinki, jolloin hankittaisiin hoitaja, huolehdittaisiin työnantajavelvollisuudet, tehtäisiin ruuat itse ja katsottaisiin, että oma koti on hoitoviikkoina järkevästi hoitoringin käytössä, puuh… ihan nightmare! Vihoviimeinen ratkaisu olisi, että jättäytyisin itse pois työelämästä.

Tässä on paljon huonoja vaihtoehtoja tarjolla, mutta lähden edelleen siitä, että päiväkoti on meidän ratkaisu. Yritän pitää ääntä siitä, että päiväkodeissa pitäisi pyrkiä parannuksiin eikä vain heikennyksiin. Että tulisi niitä uusia päiväkoteja, joissa olisi tarpeeksi työntekijöitä. Tarpeeksi hoitajia on leikkihuoneessa joskus eri asia kuin tarpeeksi hoitajia paperilla. Minusta täyttöasteilla kikkailu pitäisi lopettaa, tehokkuuden ja tuottavuuden hakeminen tätä kautta. Käyttö- ja täyttöasteiden tuijottaminen on edesvastuutonta, se voi pahimmillaan vaarantaa jonkun lapsen terveyden ja turvallisuuden.

Se että vanhemmat voivat luottaa päiväkodin turvallisuuteen on tosi tärkeää. Luottamuksen menettäminen on kaikille huono vaihtoehto. Siksi yritän itse ylläpitää keskustelua siitä, että kun valtuustot nyt vaihtuvat, päiväkotien tilanne ei saisi huonontua yhtään enempää.

Kun puhun lastentarhanopettajien kanssa, hekin sanovat, että tarvitaan lisää päiväkoteja ja niihin lisää työntekijöitä. Nykyisiin ei pitäisi ottaa lisää lapsia, ei kerta kaikkiaan ole enempää tilaa, naulakoita, sänkyjä… Helsingissä systeemi on ihan tukossa, lapsia pitää kuljettaa ympäriinsä, kun paikat ovat niin tiukassa.

”Pikkukakkosen pitäisi saada joku mielenterveyspalkinto, se on niin mahtava.”



Meidän kohta 3-vuotias lapsi määrittelee, miten päivä alkaa. Jos hän yrittää aloittaa aamuneljältä, pistetään hanttiin, että ei vielä. Kuuden jälkeen käynnistyy aamuryysis. Viemme lapsen päiväkotiin aamiaisen jälkeen, eli noin 8.30. Puolisolla on töissä vähän enemmän matkoja, aamukokousta ja iltakokousta, joten hän on meillä enemmän liikkuva tekijä aikatauluissa. Minulla työpäivät on ihan hyvin hallinnassa, virka-aikaa tehdään.


Lapsi on siinä iässä, että haluaa tehdä päätökset itse. Haluaisin kasvattaa hänestä sellaisen, että häntä ei heti tyrmätä, mutta ei silti tehdä kaikkea tahtotaaperon ehdoilla. Kun aikaa on aamuisin vähän, hermoja kiristää välillä ihan tosi paljon. Päätetään vaatteista, päätetään aamupalasta, tapellaan mennäänkö potalle vai ei, taistellaan vaatteet päälle, kytätään kelloa, meneekö yliajalle vai ei. Usein otetaan Pikkukakkonen avuksi, kun pitäisi itsekin pukea ja näyttää joltakin. Pikkukakkosen pitäisi saada joku mielenterveyspalkinto, se on niin mahtava.


Me käydään mieheni Juhanin kanssa aina välillä kalentereita läpi, että kuka hakee ja kuka vie lapsen. Suunnitelmaan tulee aina muutoksia ja yllätyksiä, mutta yritetään mennä vuorovedoin, toinen pääsee aikaisemmin töihin, ja toinen voi olla pidempään.



Kolmevuotiaiden jutuista ei vielä saa mitään tolkkua. Ei voi tietää, mitä päiväkodissa on päivän aikana tapahtunut. Heikki töni – oliko se kiusaamista vai jotain ihan muuta? Minun täytyy hyväksyä, että lapsella on osittain oma elämä, josta en tiedä paljon. Lapsi kysyy: Miksi Minea kiipesi kalliolle? En tiedä! Ei kuulosta tutulta nimeltä, ei taida olla kukaan päiväkodilta… Ehkä joku kirja? Video? Youtube? Vai sittenkin joku lapsi? Ehkä se vähän harmittaakin, että nyt jo lapsen elämässä tapahtuu asioita, joista en tiedä mitään.

Meillä on päiväkodissa upeita hoitajia. He lähettävät kuukausittain kotiin kirjeen teemoista, joita päiväkodissa on käsitelty ja mitä on tulossa. Siitä saa vähän kontekstia: ai tämän takia lapsi puhuu ahvenista tai siksi se hauki oli lapsen jutuissa, kun se oli ollut päivän teemana. Jos on ollut kiusaamista tai pienimmät ovat vaikka purreet isompia lapsia turhauduttuaan, asioista pystytään keskustelemaan.


Meidän päiväkodissa on ollut taloudellisesti mahdollista kerätä vapaaehtoinen tukimaksu vanhemmilta. Kun kaikki halukkaat maksavat vaikka 10 euroa, on kasassa toimintakassa, josta voidaan tukea päiväkotia. Voidaan esimerkiksi maksaa jonkun esiintyjän palkkio tai tehdä retki lastenmuseoon. Viimeksi ostettiin Ikeasta haitarimalliset temppumatot, joista voi rakentaa taloja tai karsinoita. Päiväkodin vanhat patjat olivat tosi hyvin palvelleita.


Tiedän, että on asuinalueita, joilla ei välttämättä ole mahdollisuutta kerätä ylimääräisiä maksuja. Ei se kauhean reilua ole, että maksukykyiset voivat tällä tavalla saada lapsilleen paremmat olot. Parasta olisi, jos päiväkodilla olisi resurssit siihen, että toiminta on kaikille mahdollisimman monipuolista ja virikkeellistä.


”Se on hienoa, että päiväkotilapset ovat ulkona tosi hienosti säästä riippumatta.”




Olen itse maatilalta kotoisin, toinen kaksosista. Meillä on yhdeksän vuotta vanhempi isosisko, joka leikki paljon meidän kanssa. Me oltiin kaikki kotona. Äiti ja isä olivat siinä pihapiirissä, koska työt olivat kotitilalla. Tosi erilainen konteksti kuin se, minkä tarjoan omalla lapselle. Se oli semmonen koko kylä kasvattaa -meininki. Jos mummolle tuli jotain menoa, me oltiin navetassa mukana, juotettiin vasikoita, kannettiin heiniä, kaikenlaista jonka nykyään joku turvallisuusasiantuntija varmaan tyrmäisi.


Kotitila oli todella rikas kasvuympäristö, vaikka ei ollut koulutuksen kautta pätevöitynyttä henkilökuntaa. Joskus mietin, minkä ikäisenä oma lapsi voi mennä itse kasikerroksesta edes ulos. Me oltiin lapsena koko ajan ulkona. Ei silloin niin ajateltu, mitä lapset oppii tai mitkä on kasvatuksen tavoitteet. Kunhan oltiin.



Omat odotukset 3-vuotiaan varhaiskasvatukselle ei ole liian korkeita. Jos siellä on ryhmässä kahdeksan lasta ja lasten keskittymisjänne on jonkun 10 sekkaa per henki, niin mitään aivan ihmeellistä siinä ei voi tehdä. En odota päiväkodilta liikoja, enkä ajattele, että siellä pystyttäisiin johonkin taikuuteen. Päävastuu lapsen kasvattamisesta on kodilla. Esimerkiksi se on hienoa, että päiväkotilapset ovat ulkona tosi hienosti säästä riippumatta. En pystyisi siihen, että tuottaisin samat ulkoiluolot lapselle siellä kotihoidontukiloukussa.

 

Lue SDP:n ratkaisu varhaiskasvatukseen>