Inhimillisiä tositarinoita Suomesta

”Olisi hölmöä asua yksin ja kalliilla”

07.03.2017



”Saatiin yön pikkutunneilla Mikon kanssa idea, että mitä jos muutetaan yhteen! Järkeiltiin, että saadaan isompi kämppä halvemmalla, jos asutaan yhdessä. Seuraavana aamuna mietittiin, onko tää vieläkin hyvä idea ja todettiin, että on se, haetaan kämppä, kun olen tullut Jenkeistä puolen vuoden vaihdosta.

Opiskelen Metropoliassa englanniksi sosionomiksi. Mulla on jo lähihoitajan tutkinto. Mikko on valmistunut amiksesta autoalalta, ja nyt hän opiskelee autoalan insinööriksi. 

Kun alettiin etsiä kolmiota, tajuttiin aika pian, että neliön saisi suhteessa halvemmalla. Mikon veli keksi, että yksi Kia oli myös etsinyt kämppää. Laitoin USA:sta Kialle viestin, että soitatko, olis asiaa. Kia innostui ajatuksesta ja jatkettiin asunnon etsintää: minä, Mikko, Kia ja mun kissa Hayley.

Mikko asui Tikkurilassa, Kia Korsossa vanhempiensa luona ja minä olin tosiaan vaihdossa. Ei ole helppoa löytää vuokra-asuntoa, jos on kissa. Välillä ahdisti, että mitä jos me ei löydetä koko kämppää. Yhtenä päivänä taas googlasin kämppiä ja otin ”lemmikkieläimet sallittu” –rajauksen pois, koska silloin näkee myös ne asunnot, jossa sitä ei ole määritelty erikseen. Silloin löysin meidän nykyisen asunnon. Se on Simonkylässä Vantaalla. Panin viestin meidän kolmen yhteiseen whatsapp-ryhmään.

Mutta kuka yksityinen vuokranantaja ottaa kolme opiskelijaa, vaikka kissa kelpaisikin? 

Edelliset kämpät, joista oltiin oltu kiinnostuneita, olivat menneet lapsiperheille. Meidänkin vuokranantaja sanoi aluksi, ettei varmasti ota kolmea opiskelijaa. Kia ja Mikko laittoivat silmälasit päähän mennessään katsomaan asuntoa ja Mikko otti isänsäkin mukaan näyttöön. Saatiin se!

”Me ei olla perhe tai ruokakunta, vaikka asutaankin yhdessä. Jokainen maksaa omat menonsa ja ruokansa.”



Meidän koti on tosi kiva: 95 neliötä, neljä huonetta, sauna, iso parveke, semihyvä sijainti. Meiltä on 1,5 kilometriä juna-asemalle ja bussillakin pääsee Helsinkiin. Alepa on lähellä. Vuokra on 1100 euroa kuussa, sisältää veden. Se on 367 euroa per asukas. Saan opintotukea ja asumislisää yhteensä noin 500 euroa, siitä jää jopa vähän rahaa käyttöön vuokran jälkeen. Opiskelijan pitää usein kustantaa eläminen lainalla ja tekemällä töitä.

Asuminen maksaa tosi paljon, eikä opiskelija-asuntoja riitä kaikille. Sikapaljon auttaa, kun asuu yhdessä kavereiden kanssa. Meillä on kaikilla omat huoneet. Olen asunut myös niin, että yksi nukkui olohuoneessa sohvalla, se oli aika fiasko. Ei ole minusta paljon vaadittu, että jokaisella on oma huone ja ovi. 

Ei töiden löytäminenkään ole niin helppoa. Mulla on koko ajan haku päällä. Viime kesänä en saanut kesätöitä, oli pakko luopua asunnosta, kun en saanut tukiakaan. Siirsin kirjat porukoille. Nyt olen hakenut ensi kesäksi töitä, toivottavasti saan. Opintolainat on jo nostettu, eikä ne riitä kesäksi. Vaihtoehdot on: töihin tai suoraan sossun luukulle. Todella toivon, että pääsisin töihin.

Syön koululla 2,60 e maksavan ruuan, jos olen siellä ruoka-aikaan. Bussikortti on pakko ostaa, että pääsee kouluun. Kun rahat on vähissä, ensin aletaan säästää ruuassa. Ei voi käydä kahvilla ulkona, saati juhlimassa. Jos olen ollut tilanteessa, ettei ole yhtään rahaa, kaveritkaan ei soita, kun ne tietää, ettei ole rahaa tehdä mitään.

Haluaisin hirveesti lastensuojeluun töihin. Kun on asunut alueella, jossa tosi monet on lastensuojelun asiakkaita ja nähnyt paljon pahoinvointia, haluaa vaan poistaa kaiken pahan maailmasta. Mä en voi muuttaa koko maailmaa, mutta voin muuttaa yhden ihmisen koko maailman. Se on minun haave: tehdä töitä lastensuojelun kanssa.




Elokuusta alkaen opiskelijat saavat asumislisän sijaan yleistä asumistukea. Se on periaatteessa tosi hyvä juttu. Yleistä asumistukea voi saada myös kesäisin ja moni hyötyy tuesta.

 Mutta uudistus on tehty ehkä kiireessä niin, ettei ole otettu huomioon opiskelijoiden vaihtuvia elämäntilanteita ja asumisjärjestelyitä. Olen itse muuttanut kuusi kertaa viimeisen kolmen vuoden aikana.

Uusi systeemi tarkoittaa, että kämppäkaverin tulot voivat vaikuttaa siihen, miten paljon tukea muut kämppikset saavat, jos yhdessä asuvilla on yhteinen vuokrasopimus.

”Jos Mikko saa töitä, on epäreilua, jos meiltä muilta menee sen takia tuet”

Jos opiskelijan kämppäkaveri tai vaikka avopuoliso on töissä, opiskelijan tuki voi laskea tai loppua kokonaan. Se on epäreilua.
Meidän kimppakämppää pidetään yleisen asumistuen näkökulmasta yhtenä ruokakuntana. Mutta ei me olla perhe tai ruokakunta, vaikka asutaankin yhdessä. Jokainen maksaa omat menonsa ja ruokansa. Jos Mikko vaikka saa töitä, on epäreilua, jos meiltä muilta menee sen takia tuet. Tai jos minä saan työn, en haluaisi, että se vaikuttaa muiden tukiin. Se kuulostaa ihan hullulta, että saisin Mikon ja Kian kanssa yhteistä tukea. Ei me olla toisillemme tilivelvollisia rahan käytöstä, eikä meillä ole yhteisiä rahoja. Me ollaan kämppiksiä.

Vuokranantajat eivät ole kovin innostuneita siitä, että he tekisivät kaikkien kimppakämpän asukkaiden kanssa oman vuokrasopimuksen. Jos vaikka joku muuttaa pois, vuokranantaja saa vain 2/3 vuokrasta. Jos olisin vuokranantaja, haluaisin itsekin yhden vuokrasopimuksen, se on kaikkein selkein. Harmi, jos kimppakämppäasumista ei huomioida asumistuessa, se on monelle opiskelijalle tosi hyvä tapa saada järkevällä hinnalla asunto.
Tilanteen voisi ratkaista niin, että opiskelijoiden reunaehdot yleiseen asumistukeen olisivat erilaiset kuin muiden. Opiskelijoita pitäisi kohdella yksittäisinä ihmisinä, ei ruokakuntina.

Se on hölmö tilanne, jos minun kannattaisi asua yksin ja kalliilla, että saisin enemmän tukea.

Meidän elämä Kian ja Mikon kanssa on sellaista, että arkisin tehdään läpsystä vaihdot ovella, mä pakkaan reppua, Mikko tulee himaan, milloin kukakin löytyy pöydän alta, joku nukkuu sohvalla, joku tekee ruokaa, kissa juoksee ympäri kämppää. On menoa ja meininkiä, kaikilla omia menoja, mullakin vaihtuu lukujärjestys koko ajan.

Omat roskat ja tiskit hoidetaan, kysytään välillä joltakin, olisko sun vuoro imuroida. Viime aikoina ollaan tapeltu tosi paljon siitä, minkälaiset verhot laitetaan olohuoneeseen. Kia haluaa valkoiset, mä mustat, Mikko ei sano juuta tai jaata.

 Yksin asumisessa oli omat puolensa. Sotkusta voi syyttää vain itseään, eikä tarvitse miettiä, nukkuuko joku muu jo. Mutta on se tosi yksinäistä, makaat kissan kanssa sohvalla illat. Nyt on joku, joka makaa sohvalla sun kanssa. Meillä on niin iso kämppä, että jos menee hermot, on tilaa huutaa, pääsee piiloon. Tykkään asua muiden ihmisten kanssa, lisäksi se helpottaa vuokrakustannuksia. Ruokaan menee vähemmän rahaa, eikä joudu miettimään, meneekö leipä tai salaatti vanhaksi. Eikä tarvi asua pienessä kopissa!

Meillä on Mikon ja Kian kanssa oma läppä, että ruvetaan kuvaamaan luontodokumenttia yhteisasumisesta. Sen dokkarin nimi on Perheretkiä ja rituaaleja. Me tehdään kolmestaan perheretkiä: mennään kauppaan ja lauantaisin apteekkiin. Rituaali tarkoittaa, että maataan sohvilla, juodaan limua, syödään sipsejä ja tuijotetaan hiljaa telkkaria. Meillä on kivaa yhdessä. Kämppä tuntuu kodilta.”

 

Katso SDP:n ratkaisut asumiseen ›