Inhimillisiä tositarinoita Suomesta

”Lapsia täytyy pitää sylissä”

07.03.2017

Kun Erja Repo-Tervonen palasi takaisin töihin oululaiseen päiväkotiin vuorotteluvapaan jälkeen, hänestä tuntui, että päiväkodin arjessa jokin oli muuttunut. Muutokset alkoivat jo vuosia sitten, mutta vapaan jälkeen muutoksen näki tarkemmin.

”Päivät ovat sirpaleisia ja pirstoutuneita. Päiväkotiviikko on täynnä muuttuvia tilanteita, lapsia tulee ja menee, osa on alkuviikon, osa loppuviikon, lapset vaihtuvat paljon viikon ja yhden päivänkin aikana. Lapsille tulee paljon vuorovaikutussuhteita: vaihtuvia kavereita, hoitajia ja ryhmiä. 

Ryhmissä oli ennen paljon vähemmän muutosta. Samat lapset olivat ryhmässä viikot, oli samat kaverit ja tutut hoitajat.”

Härdelli liittyy siihen, että päiväkotipaikkoja ei säästösyistä jaeta yksittäisille lapsille, vaan seurataan päiväkodin käyttö- ja täyttöastetta. Käytännössä ryhmässä voi olla yli 24 lasta, jos osa lapsista käyttää paikkaa vain osan viikosta tai päivästä. 

”Tämä on suuri epäkohta: ryhmässä on tietty paikkamäärä, mutta paikkaa käyttää monta lasta. Lapsi on kuitenkin aina kokonainen, onpa hän päiväkodissa 20 tuntia viikossa tai jonkin muun ajan. Minusta tilanne paranisi, jos annettaisiin yksi päiväkotipaikka yhdelle lapselle, ei olisi monimutkaisia laskentakaavioita, joilla ryhmät pääsevät suurenemaan ja päivät pirstaloitumaan. Ei koulussakaan ole yhdessä pulpetissa monta lasta.”

”Päiväkotipaikka on nykyään vähän kuin köyhän talon kengät: on yhdet kengät, joita jokainen käyttää vuorollaan. Päiväkoti toimii käyttö- tai täyttöaste edellä, vaikka pitäisi mennä lasten ehdoilla. Tilatkin käyvät ahtaiksi, kun jokaisella lapsella on kuitenkin omat kumpparit ja muut kamppeet.”

Erja Repo-Tervonen tuli alalle 1983. Hänestä tuntuu, että tahti päiväkodeissa on kiristynyt sekä lasten että aikuisten osalta. Hyvää on se, että nykyään lapsi nähdään enemmän yksilönä, ja koko päiväkodin arki ajatellaan kasvatuksena: syöminen, ulos meno, tervehtiminen aamulla – ei siis vain varsinaiset opetustuokiot. ”Nyt toiminta on suunnitelmallisempaa kuin ennen ja tavoitteet ohjaavat tekemistä.”

”Kun päiväkotien taloutta on tiukennettu ja etsitty keinoja säästää, tukea tarvitsevat lapset ovat jääneet vähimmälle.”



Miksi lapsille olisi tärkeää olla riittävän pienissä ja samankaltaisina pysyvissä ryhmissä?

 ”Jos halutaan, että lapsesta kasvaa nuori ja aikuinen, jolla on hyvä itsetunto, hänelle pitää antaa aikaa. Lapsi, joka on rakastettu ja kokee, että hänet huomataan ja hyväksytään sellaisena kuin hän on, osaa itsekin arvostaa itseään ja kokee olevansa arvokas. Tämän takia päiväkodissa on niin tärkeää olla riittävästi aikuisia. Antamalla aikaa ja huomiota kasvatetaan lapsia, joilla on vahva itsetunto.”

”Jos ryhmä on iso, aikuiset ehtivät puuttumaan vain tilanteisiin, jotka ovat akuutteja ja äärimmäisiä, vaikkapa vaaratilanteita. Hiljaisemmat jäävät varjoon ja ilman huomiota. Eikä sekään ole kenenkään itsetunnolle hyvä, jos hänet huomataan vain, jos on tehnyt jotain kielteistä: aina vain torutaan tai kielletään. Tästä seuraa sekin, että lapsi oppii toimimaan niin, että saa sitä huomiota – ja jos huomiota saa vain tekemällä jotain ikävää, johon aikuiset kiinnittävät huomiota, lapsi tekee niin.”

”Minä olen alkanut sanomaan, että lapsen nimi on Nyt. Lapsen kohdalla asioita ei voi siirtää eteenpäin. Jokaisen lapsen itsetunnolle on tärkeää, että hänet huomataan tässä ja nyt, ei sitten kun. Huomion saaminen vaikuttaa siihen, mitä lapsi ajattelee itsestään. Ajatteleeko hän, että minä pärjään, minut huomataan ja minua autetaan, vai pitääkö hänen ajatella, että minä olen aina viimeinen, minä en osaa, minua torutaan ja rangaistaan, tai minua ei edes huomata.”

”Päiväkodin pitää olla paikka, jossa on turvallista harjoitella tunnetaitoja niin että aikuinen kulkee siinä vierellä – ohjailee, että tehdäänpä näin, minäpä autan, kokeillaanpa tällaista. Lapsella pitäisi olla kokemus, että vaikka teen joskus huonoja asioita, minua rakastetaan.”

”Lapsia täytyy pitää sylissä. Niitäkin, jotka eivät edes haluaisi, että heitä pidetään. Välillä aikuisen pitäisi ehtiä myös havainnoimaan ja tarkkailemaan lasten leikkiä ja sitä, miten he toimivat ryhmässä. Saatan itse katsella vaikka ulko-ovelta, kun lapset leikkivät päiväkodin pihalla. Jos huomaan, että kaksi lasta leikkii, eikä vieressä oleva kolmas pääse mukaan, menen auttamaan vaivihkaa. En sano, että ottakaa nyt tämäkin mukaan, vaan keksin jonkin roolin, jolla kolmas saadaan markkinoitua mukaan leikkiin: ’täältäpä tulee poliisiauto tai ambulanssi, piipaa’. Tällaisissa tilanteissa, joissa joku on jäädä yksin ja ulkopuolelle, aikuisen pitää olla mukana viemässä leikkiä niin, ettei lapsi liu’u porukasta pois.”

”Jos mietitään vaikka koulukiusaamista, niin pitää miettiä laadukasta varhaiskasvatusta: täältähän se kaikki alkaa! Aikuisilla pitää olla aikaa havainnoida lapsia, nähdä mitä ryhmässä tapahtuu ja ohjata eteenpäin. Metsä on oikein hyvä paikka leikkiä, samoin hippaleikit, puuropadat ja muut – oivallisia leikkejä, joihin kaikki pääsevät mukaan. Nämä lapsuuden kokemukset ja opit kantavat kouluikään ja aikuisuuteen.”

”Olen itse varhaiserityisopettaja. Kierrän useammassa päiväkotiryhmässä ja tuen erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Työhön kuuluu myös neuvonpitoa päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien kanssa. Jutellaan vaikka siitä, miten saataisiin lapsen ruokailu sujumaan, tai siirtymät vähän sukkelammaksi. Puhutaan tarkkaavaisuudesta, kaverisuhteista, lapsen levottomuudesta. En ole taikuri, mutta pystyn näkemään tilanteita ulkoapäin ja ehdottamaan uusia keinoja.”

”Kun päiväkotien taloutta on tiukennettu ja etsitty keinoja säästää, tukea tarvitsevat lapset ovat jääneet vähimmälle. Ennen oli pienryhmiä, joissa jäi enemmän aikaa niille lapsille, jotka tarvitsevat vierellä kulkemista. Samalla toiset lapset oppivat näkemään, että meitä on erilaisia. Ja nämä tukea tarvitsevat taas oppivat niiltä, joilla on iän mukaiset taidot. Isossa ryhmässä tällainen inkluusion ajatus ei ole toiminut. Sellaiset lapset, joilla ei ole taitoa toimia sosiaalisissa tilanteista – he nousevat väärällä tavalla esille. Koulutettua henkilökuntaa ei ole tarpeeksi ja erityisosaaminen on pirstoutunut kentälle.”

Lasten leikkien tarkkailemisen lisäksi Erja Repo-Tervonen tarkkailee myös päiväkotien henkilökuntaa. 
”Henkilökunta on tupella ja väsynyttä. Tänään viimeksi juttelin kaupassa yhden päiväkodin esimiehen kanssa ja kysyin, miten hän näkee tilanteen. Hänkin sanoi, että työ on muuttunut raskaammaksi. Ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi avustajia ja henkilökuntaa.”

”Henkilökunnassa työn raskaus voi näkyä kyynisyyteenä ja loppuunpalamisena. Henkilökunta haluaa tehdä parhaansa, mutta jos resurssit eivät riitä eikä joukossa ole tarpeeksi koulutettua henkilökuntaa, he väsyvät. Lastentarhanopettajien keski-ikä nousee, illat menevät palautuessa ja monia mietityttää, kuinka kauan työtä jaksaa.”

Erja Repo-Tervonen kannattaa maksutonta varhaiskasvatusta ja subjektiivista päivähoito-oikeutta, josta hänen kotikuntansa Oulu on luopunut. ”Pitäisi nähdä, että varhaiskasvatus on osa opinpolkua, joka johtaa esiopetuksen kautta opintielle. Varhaiskasvatus on leikinomaista, lapsen ikään suhteutettua toimintaa. Minun tulevaisuuden ajatus on se, että jokaisella lapsella olisi oma paikka ryhmässä, eikä sitä tarvitsisi jakaa jonkun kanssa. Ajateltaisiin, että lapsi itsessään on niin arvokas, että saa osallistua maksuttomaan varhaiskasvatukseen hyvissä oloissa.”

 

Katso SDP:n ratkaisut työn ja perheen yhdistämiseen ›

 

Katso SDP:n ratkaisut varhaiskasvatukseen ›