Inhimillisiä tositarinoita Suomesta

”Harrastuksessa pysyminen saattaa pelastaa monta lasta”

09.02.2017

Olisiko se mahdollista? Voisiko se onnistua? Oli huhtikuu vuonna 2015. Itä-Helsingin Kiekon hallituksen viisi jäsentä istui pöydän ääressä Malmin jäähallissa. He miettivät, olisiko mahdollista tehdä radikaali teko ja alentaa E-junioreiden ja sitä nuorempien, eli 7–12-vuotiaiden kuukausimaksu noin 120 eurosta 80 euroon? Siitä huolimatta, että jäämaksut ovat Etelän kiekkoalueella korkeat, lähes sata euroa tunnissa?

Jotain oli tehtävä. Pöydän ääressä istuva toiminnanvastaava Mika Herranen, 52, oli vetänyt IHK-seuraa lähes 25 vuoden ajan ja nähnyt, kuinka harrastusmaksut jääkiekossa – ja lähes kaikissa lajeissa – jatkoivat kallistumistaan. Miten pienituloiset, yksinhuoltajat, työttömät ja yksinhuoltaja-työttömät kykenisivät maksamaan toistatuhatta euroa vuodessa lastensa harrastuksesta? Perheitä oli autettava.

Hallituksen jäsenet laskivat kuluja. Jos lasten kuukausimaksu laskettaisiin 80 euroon, kokonaistappiota tulisi seuralle noin 10 000 euroa kauden aikana. Rahat voisi yrittää saada sponsoreilta ja yhteistyökumppaneilta. Päätettiin yrittää. ”Sovimme, että kokeilemme yhden kauden ajan edullisempia harrastushintoja ja katsomme, mitä siitä seuraa”, Mika Herranen sanoo.

Itä-Helsingin Kiekolla ei ole edustusjoukkuetta. Seuralla ei ole myöskään toimistoa eikä palkattuja valmentajia, vaan kaikki Herrasta lukuun ottamatta työskentelevät vapaaehtoisina tai pientä kulukorvausta vastaan. Tosin Herranenkin saa silloin tällöin työstään palkkaa, jos seuralla on varaa maksaa siitä, mutta ensisijaisesti varat käytetään seuran toiminnan pyörittämiseen. Herranen elättää itsensä toisella työllään, Malmin jäähallin kahvilayrittäjänä.

”Jääkiekkoliitto saa perheiden tukihakemuksia kaikista postinumeroista.”

Vaikka seurassa on aikuisten joukkueita, on sovittu, että junioreiden maksamilla tuloilla eivät aikuiset pelaa. He rahoittavat toimintansa itse. ”Itä-Helsinki ei ole välttämättä helpoin alue pyörittää urheilutoimintaa”, Herranen sanoo. ”Meidän seuramme ei tee ulkomaanmatkoja. Korkeintaan Virossa tai Ruotsissa saatamme joskus käydä”, hän sanoo. Mutta pitkään jääkiekon parissa työtä tehneenä hän on huomannut, että osoite ei enää kerro siitä, miten perheessä voidaan tai miten tiukalla talous on. ”Jääkiekkoliitto saa perheiden tukihakemuksia kaikista postinumeroista.”

IHK ja Herranen eivät ole ensisijaisesti tekemässä lapsista ja nuorista Suomen parhaita jääkiekkoilijoita. He haluavat, että lapset ja nuoret pääsevät pelaamaan, kehittymään ja nauttimaan pelaamisesta. Joillekin lapsille harrastus ja seura ovat turva elämässä.

”On totta, että harrastuksessa pysyminen saattaa pelastaa monta lasta. Jos tämä meidänkin systeemi kantaa, perheet tietävät, että 80 eurolla kuukaudessa 7–12-vuotiaat lapset pysyvät harrastuksessa mukana ja kasvavat meidänkin kanssamme kohti aikuisuutta”, Herranen sanoo. Silloin lapsella on ympärillään muitakin aikuisia kuin vanhemmat tai toinen heistä. ”Hyvä valmentaja on lapselle jumalasta seuraava”, Herranen huomauttaa. ”Henkisesti taitava valmentaja kykenee ohjaamaan lapsia ja nuoria ja antamaan heille roolimallin. Hän on kasvattaja. Vaikka hän ei olisikaan jääkiekon pelaajana kaikista kokenein, kyllä minä sellaisen ukon mieluiten valmentajaksi otan!”

Usein kokeneimmat valmentajat valmentavat seuroissa vanhimpia junioreita. Viime aikoina on kuitenkin huomattu, että kokeneet valmentajat kannattaakin siirtää ohjaamaan nuorempia pelaajia. ”Uskon, että seurat jotka ovat tajunneet tämän, ovat hengissä jatkossakin.”

Herranen valmensi taannoin itse A-tiimiä ja huomasi kauden alussa, että syksyllä kauden alkaessa paikalla oli vain noin kymmenen pelaajaa. Seura päätti laittaa sanan kiertämään sosiaalisessa mediassa ja muutenkin. Jouluun mennessä joukkueessa oli jo noin 30 poikaa. Suurin osa heistä oli entisiä kiekkoilijoita. Osalla ei ollut ollut rahaa pelata ja jotkut totesivat sivulauseessa, että pari vuotta oli mennyt rillutellessa. He saattoivat olla niitä putoajia, jotka eivät olleet koulussa eivätkä töissä.

Juuri heidän kaltaisiaan poikia ja tyttöjä Herranen ja IHK haluavat kiinnittää jääkiekkoon. IHK haluaa tarjota heille ryhmän, johon kuulua. ”Ei se rilluttelu välttämättä kokonaan jää, mutta nuorilla on ainakin jotakin, mihin kiinnittyä.”

Viime vuosina joissakin jäähalleissa on järjestetty ns. easy hockey –pelivuoroja, joille 10–18-vuotiaat voivat mennä pelaamaan huvikseen. Vuorot ovat matalan kynnyksen vuoroja, joita Herranen haluaisi nähdä vielä paljon nykyistä enemmän. ”Kaupungit voisivat yhdessä jonkin ison yrityksen kanssa rahoittaa esimerkiksi yhden tunnin pelivuoron joka arki-ilta niin, että kaikki pääsisivät pelaamaan. Se jos mikä osoittaisi vastuullisuutta.”

Herranen ja IHK ovat taas palanneet pöydän ääreen miettimään seuraavaa hyvää tekoa. He laskevat, olisiko mahdollista pudottaa E-junioreiden ja sitä nuorempien kuukausimaksua 80 eurosta 60 euroon. Kuinka alas maksun voisi laskea muun seuran siitä kärsimättä? Siitä huolimatta, että yhteistyökumppaneita ja sponsoreita on todella vaikea saada? Herranen toivoo,että myös muut jääkiekkoseurat harkitsisivat harrastusmaksujen pudottamista. ”Se onnistuu, jos ja kun harrastajia saadaan samalla lisää.” Mutta kaikkein tärkeintä hänen mielestään on jatkaa keskustelua harrastamisen kalleudesta ja siitä, miten lasten ja nuorten harrastaminen turvataan tulevaisuudessakin.

 

Katso SDP:n ratkaisut varhaiskasvatukseen ›