Inhimillisiä tositarinoita Suomesta

”Itkin, kun tajusin, että olisin voinut säästää lapseni tältä”

10.01.2017

Kiiminkiläisen Susanne Puiravan tytär oli aina maanantaisin kouluun mennessä terve. Tiistaina alkoi yskä, nuhakuume ja kurkkua kuristi. Illat hän vain nukkui. Hän oli sairastunut koulun sisäilmaongelmien takia. ”Tyttäreni Jenni, 13, oli käynyt yläastetta kuukauden syksyllä 2015, kun hän alkoi yskiä kummallisesti. Hän ei ollut ollut koskaan pois koulusta nuhakuumeen takia, mutta nyt hän yskiä räykytti nuhaisena, kurkku kipeänä. Halusimme selvittää, mistä on kyse ja lähdimme lopulta terveyskeskukseen. Siellä tutkittiin, oliko hänellä jokin tulehdus. Otettiin verikokeita ja huomattiin, että leukosyytit eli valkosoluarvot olivat korkealla. Lopulta Jenni sairastui keuhkokuumeeseen, kaksi kertaa peräkkäin. Hän ehti olla välissä viikon terveenä.

Sinä syksynä Jenni oli pois koulusta kuusi viikkoa. Aloimme ihmetellä, kuinka hän oli maanantaisin aina terve mutta tiistaiaamuisin aina kipeänä. Hän lähti maanantaisin kouluun hyvillä mielin, mutta tuli takaisin niin väsyneenä, että hänen oli mentävä nukkumaan. Kyynelkanavat ja nenä olivat jatkuvasti tukossa, alaluomet turposivat. Välillä nousi kuume, ja lopulta lämmönnousua oli melkein joka päivä. Aloimme tutkia sitäkin. Lääkäri sanoi, että lämmönvaihtelu on teini-ikäisillä tavallista. Minä ihmettelin, onko tavallista, että lapsi menee koulun jälkeen horkassa villatakki päällä peiton alle nukkumaan ja nukkuu koko illan. Lomalla ja viikonloppuisin vointi parani. Aloin ensimmäistä kertaa miettiä, olisiko ongelma koulussa.

Siskoni on töissä laboratoriossa, joka tutkii sisäilmatutkimusten tuloksia, ja pyysin häneltä apua. Kysyin, millaisia oireita huonon sisäilman tai homeongelman takia sairastuneilla on. Siskoni alkoi luetella. Hengitystieinfektioita, kovaa väsymystä, poskiontelontulehduksia, allergisia oireita, kutisevia ja turvonneita silmiä, keuhkoputkentulehduksia.

Ensimmäinen ajatukseni oli: Hyvä luoja, oireet olivat täsmälleen samat kuin tyttärelläni. Monesti hänen täytyi jäädä kotiin nukkumaan, ja hän saattoi nukkua koko päivän. Kouluun hän pääsi usein vasta toiselle tunnille, koska hän ei väsymykseltään jaksanut nousta ylös tarpeeksi aikaisin. Eikä se ollut Jennin tapaista. Hän teki koulutehtävät tunnollisesti, noudatti sääntöjä ja halusi hoitaa asiansa hyvin.

Sitten mietin, oliko oireilua vain meillä. Vai oliko ehkä muillakin oppilailla? Asumme itse vuonna 2005 rakennetussa talossa ja päätimme tehdä sisäilmatutkimuksen ensin kotona. Tutkimuksesta ilmeni, että talossa ei ollut homelaskeumia, vaan ainoastaan tavanomaisia bakteereja. Entäs koulu?

”Päätin kirjoittaa tilanteestamme paikalliseen Facebook-ryhmään, Kiimingin puskaradioon. Kerroin kummallisesta oireilusta ja kysyin, oliko muilla samanlaisia kokemuksia. Sain vuorokaudessa kolmisensataa kommenttia.”

Päätin kirjoittaa tilanteestamme paikalliseen Facebook-ryhmään, Kiimingin puskaradioon. Kerroin kummallisesta oireilusta ja kysyin, oliko muilla samanlaisia kokemuksia. Sain vuorokaudessa kolmisensataa kommenttia. Jotkut vanhemmat olivat jo ottaneet lapsensa pois koulusta ja laittaneet toiseen tai opettaneet lapsia kotona. Seuraavana päivänä paikallislehden toimittaja soitti. Hän sanoi, että oli syytä kirjoittaa tilanteesta juttu. Niitä kirjoitettiin lopulta varmaankin kolmisenkymmentä.

Tyttären koulu on osittain kaksikerroksinen, tiiliverhoiltu rakennus, joka valmistui 1960-luvun loppupuolella. Sitä laajennettiin 1980-luvun alussa. Aloin selvittää, oliko koulun sisäilmaa tutkittu. Sain kuulla, että koulussa oli ollut sisäilmaongelmia jo kolmisenkymmentä vuotta. Koulua oli korjailtu pikkuhiljaa. Vuoden 2014 keväällä osa koulusta oli laitettu käyttökieltoon. Järkytyin.

Tajusin, että Jennin samaa koulua käyneen isoveljen jatkuva sairastelu oli saattanut johtua sisäilmaongelmista, vaikka en aikanaan ollut tajunnut sitä. Ei silloin puhuttu sisäilmasta eikä homekouluista. Tuli itku. Jos olisin osannut yhdistää hänen sairastelunsa sisäilmaongelmiin, olisin voinut suojella poikaa paremmin. Hän sairasteli koulua käydessään parikymmentä kurkunpäätulehdusta ja hänen poskionteloitaan punkteerattiin kuin liukuhihnalla. Hän sairastui lopulta kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Syksyllä 2015 perustimme koulun historian ensimmäisen vanhempaintoimikunnan. Aloimme tehdä työtä terveemmän koulun puolesta. Helmikuussa 2016 koulussa tehtiin sisäilmatutkimus. Sen tulosten mukaan sisäilman laatu oli tavanomainen. En uskonut sitä. Vaadin nähdä raportin. Koska se on julkinen, sain koululta oman kopion. Luin sen siskoni kanssa. Hän sanoi, että sisäilmamittaus ei riittänyt. Olisi pitänyt ottaa myös materiaalinäytteitä. Sitten sain käsiini sisäilmatutkimuksen vuodelta 2011. Silloin oli otettu myös materiaalinäytteet. Niistä kävi ilmi, että koulussa oli homekasvustoja ja sädesieniongelmaa. Muun muassa juhlasalin lattia oli huonossa kunnossa.

Laadimme tämän vuoden alussa adressin, johon keräsimme satoja nimiä. Kirjoitimme otsikkoon, että meillä on vakava huoli terveyttä uhkaavasta koulutilasta. Liitimme adressiin opettajien, oppilaiden ja vanhempien kokemuksia koulun huonosta sisäilmasta. Lopulta meillä oli yksi vaatimus. Koko koulussa olisi tehtävä kuntokartoitus. Tiesimme, että naapurikunta Limingassa sellainen oli tehty, ja kuntokartoituksen arvo olisi 20 000 euron luokkaa. Mielestämme kuntokartoitus oli ainoa vaihtoehto. Tutkiminen ja korjailu ”siellä täällä” ei enää riittänyt. Lähetimme huhtikuussa adressin yhtä aikaa yhteensä kahdellesadalle oululaiselle kaupunginvaltuutetuille ja virkamiehelle. Muutama vastasi. He kirjoittivat, että hyvällä asialla olette liikkeellä, toivottavasti jotakin tapahtuu. Mitään ei tapahtunut.

Suomen koulujen sisäilmaongelmia on kerätty homekoulutkartalle.fi-sivustolle. Meidän koulumme keikkuu listan kärjessä. Kommentteja on yli neljäsataa. Koulusta on nyt noin 40 prosenttia otettu pois käytöstä. Väistötiloja, joissa lapset käyvät koulua, on noin kuusi. Lapset käyvät tunneilla kunnan vanhassa virastotalossa, entisen osuuspankin yläkerrassa ja jopa bussilla Oulussa puutyötunneilla. Syysloman jälkeen lisää koulun tiloja meni käyttökieltoon. Joskus tuntuu, että vanhemmat pidetään ”vähän aikaa” hiljaisina siten, että homekouluissa korjataan jokin pieni kohta tai ongelma kerrallaan. Se ei riitä.

Vanhempainyhdistys sai keväällä koululta luvan kutsua Wilma-järjestelmän kautta lasten vanhemmat kouluun sisäilmainfoon. Se pidettiin koulun ”terveellä” puolella. Toistasataa vanhempaa saapui paikalle. Paikalla olivat myös rehtori, vararehtori, aluerehtori ja työsuojeluvaltuutettu sekä muutama opettaja. Yksi sairauslomalla oleva opettaja avautui tilaisuudessa sisäilmaongelmista ja omista oireistaan. Minä puolestani kyseenalaistin sen, että sisäilmatutkimuksessa ei ollut otettu materiaalitutkimuksia. Osa paikallaolijoista poistui kesken tilaisuuden allergisten oireiden takia. Viittasin tilaisuudessa myös koulussa tehtyihin, vanhempiin sisäilmatutkimuksiin. Kaikki asianosaiset eivät olleet edes tietoisia niistä.

Tyttäreni ei muista, milloin hänellä ei olisi ollut pää kipeä. Lämpöilyä on jatkunut yli vuoden. Viime aikoina hänellä on ollut myös nivelkipuja polvissa ja sormissa. Hätkähdimme, kun hän eräänä aamuna itki eteisessä ja vaikersi, että varpaisiin ja jalkateriin koskee. Myös ranteisiin, nilkkoihin, niskaan ja ranteisiin sattui. Kun hän oli lähtenyt, minäkin aloin itkeä. Tämä oli sietämätöntä. Soitin kouluterveydenhoitajalle ja sanoin, että nyt loppuu tilanteen seuraaminen. Mittamme oli täynnä. Hän oli samaa mieltä. Hän lähetti Jennin jatkotutkimuksiin. Nyt selvitellään, miksi leukosyyttien erittelyarvot heittelevät. On myös väläytelty autoimmuunisairautta ja reumapolilla käymistä. Onneksi miniäni on töissä Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Voin kysyä häneltäkin apua. Onneksi aina löytyy joku asiantuntija, joka osaa auttaa. En luota googlaamiseen vaan kysyn niiltä, jotka todella asioista tietävät.

Kouluterveydenhoitaja ja rehtori ovat olleet tukena, mutta he ovat tässä asiassa voimattomia. Vain päättäjät pystyvät tekemään muutoksen. Rehtori sanoi, että aktiivisten vanhempien ansiosta ongelma on nyt nostettu esiin ensimmäisen kerran kunnolla. Jenni ei haluaisi vaihtaa koulua. Koulussa ovat hänen parhaat ystävänsä. Mutta emme voi enää lähettää häntä itkuisena ja huonovointisena kouluun. Hän alkaa itsekin olla vihainen. Olemme käyneet katsomassa toista koulua, joka sijaitsee viiden kilometrin päässä kotoamme. Jenni on saamassa nyt lääkärintodistuksen, jolla koulun vaihtaminen pitäisi onnistua.

Aion jatkaa vanhempaintoimikunnassa, vaikka tytär vaihtaakin koulua. Kyse on periaatteesta. En jätä tätä kesken. Mutta huutamalla ja raivoamalla tämä asia ei korjaannu, vaan yritämme hoitaa asiaa fiksusti. Toki aina löytyy niitä, joiden mielestä olemme silti hysteerisiä vanhempia. Sellaisen ei pidä antaa lannistaa eikä hiljentää. Odotan päivää, jolloin home- ja sisäilmaongelmissa tehdään samanlainen läpimurto kuin asbestiongelmassa aikoinaan. Home ei saa pilata suomalaista koulumenestystä eikä lasten terveyttä.

 

Katso SDP:n ratkaisu kosteus- ja homeongelmaan ›